Etusivu > Ajankohtaista

Puutalkoot Kuminassa 4.9.2010

Kuminassa järjestetään syksyn puutalkoot lauantaina 4.9. Moottorisahat ja vesurit mukaan!

(PS. Kuminasta on löytynyt sormus. Ota yhteyttä Kuminan isäntään Rauno Himankoon, niin sormus palautetaan omistajalle tuntomerkkejä vastaan.) >>

Kolmas päivä jo kunnon tuulissa Zoom 8 -kisoissa

Sunnuntaiaamu toi kunnon lounaistuulen ja kilpailemaan lähdettiin toiveikkain mielin. Tuuli oli aamulla 3-5 m/s ja tuntui nousevan. Päivän ensimmäinen purjehdus päästiin alkamaan aikataulun mukaisesti. >>

Kuvia Zoom8 -luokan Suomen mestaruuskilpailuista

JVS:n valokuvaaja Vesa Liljan ottamia kisakuvia. >>

Toisena päivänä päästiin purjehtimaan

Zoom 8 -luokan Suomen mestaruuskilpailussa päästiin toisena päivänä purjehtimaan, tosin kevyissä ja erittäin vaihtuva suuntaisissa tuulissa. Rataa jouduttiin muuttamaan pitkin päivää ja tuuli kääntyili purjehdusten aikanakin runsaasti. >>

Ensimmäinen päivä tyynen armoilla

Zoom 8 -luokan Suomen mestaruuksien ensimmäinen kilpailupäivä oli tuuleton, mikä on epätyypillinen tämän kesän aurinkoisille päiville. Yksi purjehdus päästiin purjehtimaan, mutta ei saatu purjehdittua loppuun, koska kevyet tuulet eivät tuoneet kilpailijoita maaliin enimmäisajan sisässä. >>

Zoom 8 Suomen mestaruus 2010 / 2010 Zoom 8 Finnish Championship

Zoom8 SM 2010 * 2010 Zoom8 Finnish Championship >>

Yksinpurjehdus siirretty -> 12.8.2010

Kovien ukkospuuskien ja epävakaisen sään vuoksi yksinpurjehdus päätettiin siirtää seuraavan viikon torstaille. Uusi ajankohta on siis 12.8.2010 >>

Puuveneilijät kohtaavat Kalasaaressa

Päijänteen puuveneilijät kohtaavat jälleen elokuussa Päijänteen pohjoispään Kalasaaressa, jonne jo neljännen kerran järjestettävä Pohjois-Päijänteen puuvene-eskaaderi suuntaa lauantaina 21.8. >>

Päijännepurjehdus maaliin ennätysvauhtia

Volvo Päijännepurjehdus 2010 eteni reilussa koillistuulessa ennätysvauhtia ja viimeisetkin veneet saapuivat maaliin pian puolenyön jälkeen. Päijänteen nopein vene on avoimessa luokassa purjehtiva A-Scow "Vincit", joka purjehti Säynätsalosta Padasjoelle ajassa 6 tuntia 40 minuuttia. LYS-tasoituskilpailun voittajaksi purjehti JVS:n kokenut Lightning-miehistö "Old Lady" -veneellä. >>

38. Päijännepurjehdus alkaa lauantaina

Suomen suurin sisävesipurjehduskilpailu Volvo Päijännepurjehdus purjehditaan tänä vuonna 24.-25. heinäkuuta. Reitti kulkee Jyväskylästä Juurikkasaaren edustalta Padasjoelle. >>

Seuraava sivu >>