Jyväskylän Veneseura ryKisaryhmään pääse kun pystyy hallitsemaan venettään ilman ohjaajan apua. Kisaryhmän tavoitteena on antaa valmiudet kilpailla sekä koti-, että ulkomailla aina huipulle asti. Edustajiamme onkin osallistunut SM, EM, PM ja MM-kisoihin eri veneluokissa. Kisaryhmässä purjehtiminen vaatii sitoutumista niin purjehtijalta kuin vanhemmiltakin. Resurssiemme pienuuden takia joudumme jakamaan tehtäviä harjoituksissa ja matkoilla.

Suomen joukkue levähtää lähtöjen välissä. T.S.
Kisaryhmässä annetaan opetusta ja valmennusta kahdessa veneluokassa, Zoom8 ja 29er. Opetus on monipuolista sisältäen mm. sääntöjä, taktiikkaa, säätiedettä ja tietysti veneen virittelyä. Kilpailemisen alkeet harjoitellaan omissa, keskiviikkoisin järjestettävissä harjoituskilpailuissa joita järjestetään 12-15 kauden aikana. Tämän lisäksi osallistutaan kotivesillä järjestettäviin virallisiin Ranking-kilpailuihin ja regattoihin. Näistä kerätyllä kokemuksella on hyvä lähteä kokeilemaan osaamistaan myös muualle.

Tämän kisan sijoitukset ovat selvinneet. T.S.
Kesäkauden opetus sisältää noin 100 vesituntia. Kisaryhmällä on talvikaudella myös oma kuntopiirinsä jossa kohotetaan kuntoa ja parannetaan notkeutta.
Seuran oman ohjauksen lisäksi osallistutaan valmennustapahtumiin muualla ja kutsutaan maamme huippupurjehtijoita pitämään lyhyitä leirejä. Osallistumme myös SPV:n koulutustilaisuuksiin.

Talviharjoituksissa altaalla tuuli- ja aaltokoneen kanssa. T.S.
Kisaryhmän ohjaajina toimivat Tuomo Korkolainen (Zoom8) ja Timo Siltala (29er).