Mastonosturi

Juurikkasaaren sataman 18 metriä korkealla mastonosturilla pystytään käsittelemään suurimpiakin Päijänteellä käytettäviä mastoja. Nosturi on tarkoitettu kaikkien veneilijöiden käytettäväksi, mutta käyttäjillä pitää olla siihen koulutus.

Purjeveneiden mastot joudutaan nostamaan veneilykauden aikana kahdesti. Mastoja huolletaan mastonosturista käsin useaankin otteeseen veneilykauden kuluessa mastojen ollessa veneissä pystyssä. Mastot painavat noin 50–200 kg ja ovat noin 10–20 m pitkiä, joten niiden liikuttamiseen tarvitaan nosturi.

Juurikkasaaren sataman 18 metriä korkealla mastonosturilla pystytään käsittelemään suurimpiakin Päijänteellä käytettäviä mastoja. Nosturi on tarkoitettu kaikkien veneilijöiden käytettäväksi, mutta käyttäjillä pitää olla siihen koulutus.

Nosturi saatiin käyttöön veneilykaudella 2019. Siirrettävä työskentelylava asennettiin keväällä 2020. Myöhemmin kokonaisuuteen lisätään siirrettävä venepuomi, jolla voi nostaa enintään 8 tonnia painavia veneitä.

Mastonosturin rakentamista varten on saatu EU-rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Maa-alue on vuokrattu Jyväskylän kaupungilta.

Mastonosturin käyttöohje

Maston noston opasvideo (20.7.2021) https://www.youtube.com/watch?v=TyJFOG4Mk9c

Nosturin käyttöohje, päivitetty viimeksi 25.4.2023

Mastonosturi on kaikkien Päijänteen veneilijöiden käytössä. Mastonosturia saa käyttää vain, kun paikalla on JVS:n koulutuksen hyväksytysti suorittanut henkilö. Koulutuksen saaneilla henkilöillä on avain, jolla saa nosturin lukitukset avattua. Mikäli tarvitset käyttöapua tai koulutusta voit soittaa mastonosturin kouluttajille: Aki Vanhala 040 735 6818 tai Samppa J Salminen 040 727 8043.

1 Kiipeäminen 

1.1 Turvavaljaat 

Nosturissa kiivettäessä on aina pidettävä päällä turvavaljaita kytkettynä tikkaiden turvavaunuun. Vaunu kulkee vetämällä mukana ylöspäin kiivettäessä mutta laskeuduttaessa pitää kytkentäköyttä vetää vaakasuorassa ulospäin lukituksen aukaisemiseksi. Mikäli ote tikkaista sattuisi pettämään, pääsee putoamaan vain 15 cm, jolloin vaunu lukittuu ja liike loppuu. 

Kiipeämisen aikana voi levähtää selkäsuojan kaarten päällä istuen. Valjaat luonnollisesti pidetään päällä ja kytkettyinä turvavaunuun. Saavuttaessa työskentelylavan kohdalle lavalla oleva turvaköysi kiinnitetään turvavaljaisiin ennen kuin kytkentä turvavaunusta irrotetaan. Lavalla työskenneltäessä tulee turvaköysi aina pitää kytkettynä ja kiinnitettynä. 

Poistuttaessa työskentelylavalta kiinnittäydytään ensin turvavaunuun ja irrotetaan vasta sitten työskentelylavan turvaköysi. Nojautumalla taaksepäin saadaan turvaköysi kiristymään, jotta turvavaunu voi laskeutua. Poistuttaessa suljetaan työskentelylavan portti ja irrotetaan lavan alapuolella oleva lukitustappi kahvasta työntämällä. 

2 Työskentelylava 

2.1 Lavan kuormitus 

Lavan sallittu kuormitus on kaksi henkilöä ja 40 kg tarvikkeita tai työkaluja, maksimissaan yhteensä korkeintaan 300 kg. Kahden henkilön ollessa lavalla tulee molempien käyttää turvavaljaita. Ylikuormitus on kielletty. Lavalla saa oleskella mastojen käsittelyn ja huoltojen aikana. Lavalla ei saa koskaan olla lavan noston tai laskun aikana, koska lukitukset ovat silloin auki ja vauriojarru ei riitä pysäyttämään lastattua lavaa nostoköyden katketessa. Järjestelmää ei siis ole suunniteltu henkilönostimeksi, vaan ainoastaan työskentelylavaksi mekaanisella lukituksella. Oleskelu lavalla tai tikkailla on ehdottomasti kielletty veneiden noston aikana.

2.2 Lavan nosto ja lasku 

Työkori nostetaan ja lasketaan omalla itsepidättävällä vinssillä. Mikäli lava ei normaalivoimin nouse, on syytä tarkastaa, ettei lukitustappi ole jäänyt päälle. Nosturista ei ole tarpeen laskeutua alas lavan noston tai laskun ajaksi, vaan lavalla työskentelijä voi jäädä tikkaille odottamaan avattuaan lukitustapin. Luonnollisesti käyttäen turvavaljaita.

2.3 Lavan nostinvauriojarru 

Lavan nostin aukaisee kiristyessään vauriojarrun, jonka tehtävä on pysäyttää lavan putoaminen, mikäli nostin katkeaisi. Jarru aukeaa vasta uusitun nostimen kiristyessä.

2.4 Lavan nosto- ja laskuräikkä 

Lavan nosto onnistuu vinssin kampea kiertämällä ja lukitusräikkä napsahtaa lukkoon 30 cm välein. Lavan laskemista varten tulee nostin ensin kiristää ja vapauttaa sitten räikkä polkimella. Polkimen voima ei riitä räikän aukaisuun, jos nostinta ei kiristetä. Räikkä auttaa paikoittamaan lavan haluttuun kohtaan. Lavaa ei saa jättää ”välille” siten, että räikkä ei lukitu, koska silloin portin aukaisu ei onnistu eikä lukitustappi toimi.

2.5 Lavan portti ja työjarru 

Lavan lukitustappi menee itsekseen lukitusasentoon eli tikkaiden puoleisen kiskon reikään porttia aukaistaessa. Tapin pää tulee näkyviin tikkaiden viereen. Lavalle ei saa mennä, ellei tappi tule näkyviin. Lavan siirto onnistuu vasta kun lavalta poistuja on työntänyt portin aktivoiman lukitustapin kahvasta lavan alta auki-asentoon. Portin sulkeminen ei vaikuta lukitustappiin, portin aukaiseminen vain työntää sen kiskon reikään. Portti on aina pidettävä suljettuna lavalla oleskeltaessa.

2.6 Pelastusportti 

Lavan pitkän sivun kaiteessa on pelastusportti, jonka pelastajat aukaisevat, mikäli loukkaantunut henkilö joudutaan auttamaan lavalta nostolava-autolla. Portin aukaisemiseksi irrotetaan kaiteen tapeista sokat, jolloin portti on nostettavissa pois paikoiltaan. Pelastusporttia ei tule koskaan avata normaalikäytössä, se on vain pelastuslaitosta varten hätätilanteessa.

3 Maston käsittely

3.1 Maston nosto ja lasku 

Masto nostetaan ja lasketaan käsikäyttöisellä purjevenevinssillä. Vinssin rummulle kierretään köyttä 4–6 kierrosta myötäpäivään ja köyden häntä kierretään vielä self-tailing uraan. Mastoa nostettaessa on pidettävä ns. vinssinvapauttaja lukittuna. Se varmistaa, että kuorma ei pääse putoamaan, vaikka köysi otettaisiin rummulta pois. Kuormaa nostettaessa köysi ohjataan vinssin alla olevaan köysilaatikkoon.

Mastoa laskettaessa köyttä poistetaan rummulta siten, että köysi kiertää enää yhden kerran rummun ympäri. Köydestä on pidettävä koko ajan kiinni. Avataan vinssinvapauttaja. Masto saadaan laskeutumaan antamalla köydestä löysää. Nostinköydessä on kaksi jarruplokia, jotka yhdessä rummun ympäri pyöräytetyn köyden kanssa estävät maston putoamisen, mikäli ote köydestä irtoaisi kokonaan.

Mastojen nostoa ja laskua varten on oma pitkä köysi, jota säilytetään nosturin lukitun suojan sisällä. Mastojen turvallinen käsittely tapahtuu siten, että nostoköyden tukipiste sijoitetaan aina reilusti maston painopisteen yläpuolelle. Nostoköyden alapää kiinnitetään hirttämällä maston alapäähän jonkin tukevan helan kuten isonpurjeen puominivelen alapuolelle, ks. erillinen kuvallinen ohje.

3.2 Ylikuormituksen ilmaisin 

Purjevenevinssi on kiinnitetty levyyn, joka on saranoitu yläreunasta. Ylikuormatilanteessa levy ja siinä kiinni oleva vinssi lähtevät kääntymään, mikä on merkkinä siitä, että vinssaamista ei saa enää jatkaa! Tässä tilanteessa kuormaa on vähennettävä. Vinssaamista ei saa jatkaa painamalla levyä esim. kädellä tai jalalla.

3.3 Maston siirto 

Masto on tarkoituksenmukaista nostaa pystyyn ja laskea vaakasuoraan maan puolella, ei veneen päällä. Tätä varten on nosturin huipussa kisko, jossa kulkevasta siirtovaunusta masto roikkuu. Vaunulla viedään pystyyn nostettu masto veneen päälle tai tuodaan sieltä takaisin rannalle. Siirtovaunun ja maston siirtäminen tapahtuu tarkoitusta varten varatulla vinssillä. Masto siirtyy edestakaisin vinssin kiertosuuntaa muuttamalla.

3.4 Tuulirajoitus 

Mastoja ei saa nostaa yli 10 m/s tuulessa. 

4 Yleisiä ohjeita 

4.1 Kiipeily, hyppiminen ym.  

Mastonosturiin ei saa nousta ilman hyväksytysti suoritettua JVS:n koulutusta. Henkilö, joka ei ole suorittanut koulutusta, voi nousta mastoon ja käyttää vinssejä vain koulutetun henkilön opastamana ja valvonnassa. Mastonosturissa liikuttaessa on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta. Työskentelytasolta ei saa kurkotella ulos saatikka nousta suojakaiteille, jotta ylettyisi kauemmaksi. Nosturista ei saa hyppiä veteen. Nosturissa oleviin laitteisiin kuten valvontakameroihin, sääasemaan, valoihin, köysistöihin, nostolaitteisiin jne. ei saa koskea.

4.2 Poikkeustilanteet 

Mikäli tikkaita kiivetessä tulee tarvetta levähtää, turvavaljaisiin kiinnitettynä voi istua selkäsuojan kaarten päälle lepäämään. Loukkaantunutta tai mahdollisen sairaskohtauksen saanutta ei saa omin voimin koettaa laskea alas, vaan on soitettava hätänumeroon ja pyydettävä apuun pelastuslaitos, jolla on tarvittavat välineet nopeaan ja turvalliseen operaatioon.

4.3 Käyttökielto 

Henkilölle, joka liikkuu mastonosturissa ilman turvavaljaita tai toimii vastoin ohjeita, annetaan mastonosturin käyttökielto.

Uusi työskentelylava ensimmäisen kerran käytössä 25.4.2020.