Jyväskylän Veneseura ryJVS:n kevätkokouksessa 29.3.2012 päätetään seuran sääntöjen muuttamisesta. Merkittävimmät muutokset koskisivat juniorijäsenyyttä sekä II varakommodorin tehtävästä luopumista.
JVS:n vuosikokous päätti 24.11.2011 laittaa vireille seuran sääntöjen muuttamisen, josta on tehtävä yhdenmukainen päätös kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa. Päätöksen hyväksymiseen vaaditaan vähintään 3/4 kaikista äänestyksessä annetuista äänistä.
Esitetyllä sääntömuutoksella mahdollistettaisiin juniorijäsenen liittyminen seuraan, vaikka perheessä ei olisi aikuista jäsentä. Nykyinen menettely jossa vaaditaan täysi-ikäistä jäsentä samasta perheestä on koettu käytännössä vaikeaksi.
Sääntömuutos helpottaisi yksinkertaistaisi etenkin vilkkaan junioreiden purjehduskoulun toimintaa sekä jäsenmaksujen laskutusta.
Toinen suurista muutoksista koskisi II varakommodorin poistamista säännöistä. Suuri varapuheenjohtajien määrä on osoittautunut pienehkössä yhdistyksessä tarpeettomaksi eikä luontevaa työnjakoa kolmen kommodorin kesken ole syntynyt.
Muut muutokset ovat lähinnä stilistisiä, mutta ne on järkevä tehdä samalla mikäli sääntöjä joiltakin osin lähdetään muuttamaan. Nämä pienet muutokset koskevat alan keskusjärjestön nimen vaihtumista, kun Suomen Veneilyliitto ja Purjehtijaliitto yhdistyvät Suomen Purjehdus ja Veneily ry:ksi sekä tilintarkastusta.
Uuden yhdistylain mukaisesti pienelle yhdistykselle ei tarvitse enää valita tilintarkastajia, vaan toiminnantarkastukastajat. Tilintarkastuksen saa jatkossa suorittaa vain hyväksytty tilintarkastaja, maallikko ei ole enää tilintarkastajaksi pätevä. Toiminnantarkastukseen taas ei sovelleta esimerkiksi tilintarkastusta koskevia yksityiskohtaisia kansainvälisiä standardeja.
Muutettavaksi esitettävät sääntökohdat:
6 §
Poistettavaksi esitetään:
"Juniorijäseneksi voidaan hyväksyä vuosijäsenen taloudessa asuva alaikäinen perheen jäsen, joka ei ole täyttänyt 18 vuotta."
Uusi muotoilu:
"Juniorijäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka ei ole täyttänyt 18 vuotta. "
....
Poistettavaksi esitetään:
"Alan valtakunnallisia liittoja ovat Suomen Purjehtijaliitto ry, Suomen Veneilyliitto ry tai niiden toiminnan jatkaja."
Uusi muotoilu:
"Alan valtakunnallinen liitto on Suomen Purjehdus ja Veneily ry tai sen toiminnan jatkaja."
9 §
- Pykälästä esitetään poistettavaksi vaatimus II varakommodorista.
Poistettevaksi esitetään:
"Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen asioita ja taloutta hoitaa hallitus, johon kuuluvat kommodori, I varakommodori ja II varakommodori, sihteeri , tiedottaja ja talouspäällikkö sekä enintään viisi muuta jäsentä.
Hallituksen jäsenet valitaan siten, että kommodori ja II varakommodori sekä neljä hallituksen jäsentä, tai I varakommodori ja neljä muuta jäsentä, ovat vuosittain erovuorossa. Varakommodorit tulee valita siten, että toinen heistä edustaa moottoriveneilijöitä ja toinen purjeveneilijöitä. "
Uusi muotoilu:
"Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen asioita ja taloutta hoitaa hallitus, johon kuuluvat kommodori ja varakommodori, sihteeri , tiedottaja ja talouspäällikkö sekä enintään viisi muuta jäsentä.
Hallituksen jäsenet valitaan siten, että kommodori sekä neljä hallituksen jäsentä, tai varakommodori ja neljä muuta jäsentä, ovat vuosittain erovuorossa."
11 §
- Pykälään esitetään vastaavia muutoksia, eli maininnat II varakommodorista poistettaisiin. Uudet muotoilut:
"Kommodori valvoo yhdistyksen toimintaa, kutsuu kokoon hallituksen ja toimii puheenjohtajana sen kokouksissa sekä hyväksyy maksettavat laskut. Varakommodori toimii tarvittaessa kommodorin sijaisena. Kommodorin ollessa pysyvästi estynyt hänen sijaisekseen tulee varakommodori."
....
"Yhdistyksen nimen merkitsevät kommodori, varakommodori, sihteeri ja talouspäällikkö, kaksi aina yhdessä."
12 §
- Tilintarkastajat esitetään korvattavaksi uuden yhdistyslain mukaisesti toiminnantarkastajilla.
Uusi muotoilu:
"Yhdistyksen tili- ja toimintavuosi on kalenterivuosi. Tilit ja vuosikertomus on annettava viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta toiminnantarkastajille.
Toiminnantarkastajinen on annettava hallitukselle kirjallinen lausunto tarkastuksesta vähintään viikkoa ennen kevätkokousta."
13 §
- Pykälässä määriteltyyn vuosikokouksen asialistaan esitetään vastaavaa muutosta, eli syksyn varsinaisessa vuosikokouksessa valittaisiin toiminnantarkastajat:
Uusi muotoilu:
"
7. kahden toiminnantarkastajan ja heidän varamiestensä vaali;"
Mahdollisuus harjoitella spinnun käyttöä kokeneempien purjehtijoiden kanssa. Harjoitukseen voi osallistua omalla veneellä jolloin olisi hyvä jos sinulla on miehistöä mukana. Toisten veneisiin pääsee lisämiehistöksi yksittäiset purjehtijatkin.
Päijännepurjehdus kokoaa purjehtijat Päijänteelle tänä vuonna 40. kerran. Synsam Päijännepurjehdus purjehditaan 20.–22.07.2012, lähtösatama on Korpilahti ja maali Padasjoella.
JVS järjestää junioripurjehtijoiden alkeiskurssin touko-kesäkuussa. Opetus alkaa tiistai-iltana 8.5.2012 klo 17.30 Säynätsalossa.
Juurikkasaaressa järjestetään maanantaina 14.5. – heti vesillelaskun jälkeen – mahdollisuus veneen kaasulaitteiden tarkastukseen. Ilmoita oheisella lomakkeella satamakapteenille, jos haluat osallistua tarkastukseen. Kaasulaitteet suositellaan tarkastettavaksi veneessä noin 5 vuoden välein.
JVS:n veneitä säilytetään ensi talvena myös Säynätsalon saaren kaakkoiskulmassa, Säynätsataman alueella. Aidatulle ja vartioidulle alueelle siirretään noin 30 venettä.
Juurikkasaaren sataman vartiointi jatkuu aiempien vuosien tapaan koko veneilykauden ajan. Juurikkasaaren venepaikan haltijoille osuu 1-2 vartiovuoroa kesän aikana.
Jos veneesi edellisestä runkokatsastuksesta on kulunut viisi vuotta, sovi veneen katsastuksen aloituksesta hyvissä ajoin. Runkokatsastus on aloitettava ennen vesillelaskua.
Jokaisella purjehduskilpailulla on kilpailunjärjestäjä (kilpailupäällikkö) joka huolehtii veneiden lähettämisestä ja ajanotosta. Homma on helppoa ja 9.5.2012 klo 17:00 Juurikassa pidetään koulutus aiheeseen.
Vielä 6 kilpailua vailla järjestäjää!
Kuminassa pidetään puidenajotalkoot lauantaina 10.3.2012. Kokoonnumme Korpilahden Neste-asemalle klo 9.00. HUOM! Säävaraus.
Suurissa dieselmoottoreissa on havaittu kuuman paluupolttoaineen aiheuttaneen ongelmia muoviselle polttoainetankille.
Jyväskylän Veneseura järjestää keväällä 2012 perinteisen aikuisten purjehduskoulun. Kurssi on täynnä, mutta mahdollisia peruutuspaikkoja varten otamme vastaan vielä muutaman ilmoittautumisen.
Kuminan saaritukikohdan vuositarrasta on luovuttu. Sen sijaan vuosimaksun voi suorittaa suoraan seuran tilille ja maksaneiden lista päivitetään suoraan Kuminan ilmoitustaululle.
Jyväskylän Veneseuran vuosikokous valitsi 24.11.2011 seuran uudeksi kommodoriksi Juha Lahden. 53-vuotias puuveneilijä on siviiliammatiltaan näkövammaisten koulun apulaisrehtori. Vuoden 2012 alusta alkava kommodorin toimikausi on kaksivuotinen.
JVS:n Pentti Paatolan kolmirunkovene "Pohjantähti" oli tänäkin vuonna Päijännepurjehduksen nopein vene. Suosituissa ja kovatasoisessa H-veneluokassa Mikko Kohon "Stemma" purjehti toiseksi.
Etelä-Päijänne Ranking -kilpailusarja tutustuttaa kesän aikana purjehtijat viiden eri pursiseuran maisemiin ja tukikohtiin. Järjestäjät kannustavat erityisesti perhemiehistöjä ja sellaisia venekuntia, joilla ei ole aikaisempaa kilpapurjehduskokemusta osallistumaan tapahtumiin.
JVS:n kilpailukausi aloi perinteiseen tapaan Kevätmatkapurjehduksella. Kisaan osallistui kaikkiaan 17 venekuntaa joista 10 isossa ja 7 pienessä LYS -luokassa.
Pohjoismaiden suurin sisävesiregatta aloittaa yhteistyön optikkoketjun kanssa: kilpailun nimeksi tulee Synsam Päijännepurjehdus. Nimen lisäksi muuttuu myös reitti, kun pohjoinen tukikohta vaihtuu Säynätsalosta Korpilahdelle.
Jotta uusi purjehduskausi lähtisi mahdollisimman hyvin käyntiin on hyvä treenata vanhoja ja uusia juttuja.
Tänä keväänä katsastuksessa kiinnitetään erityistä huomiota veneiden rekisteröintiin, sammustusvarustukseen ja venetikkaisiin.