Jyväskylän Veneseura ry Jyväskylän Veneseura ry




Ajankohtaista - arkisto

13.02.2017

Veneilyn määrä sekä sen taloudelliset ja ympäristövaikutukset Suomessa


Trafi selvitti asiaa

Veneilyn määrä sekä sen taloudelliset ja ympäristövaikutukset Suomessa. Trafin tutkimuksia 4-2017. 

Tutkimus kuvaa veneilyn nykytilaa Suomessa. Se sisältää arviot vesikulkuneuvojen määrästä sekä veneilyn turvallisuus-, ympäristö- ja taloudellisista vaikutuksista.

Suomessa on pitkästi yli miljoona vesikulkuneuvoa, joista yli puoli miljoonaa on moottoroituja.

Tilastoista päätellen veneilyturvallisuus on parantunut viime vuosina. Silti onnettomuuksia sattuu edelleen. Vuonna 2015 Suomessa tilastoitiin pelastustehtäviä vaatineita veneilyonnettomuuksia yhteensä 1972 kappaletta, josta huviveneiden kohdalle osui 1882 kappaletta ja kauppa-aluksille 90.

Tämän päivän veneilijät ovat entistä ympäristötietoisempia. Nykyiset säädöksetkin edellyttävät entistä huolellisempaa suhtautumista ympäristöä kohtaan ja yhä useammat veneet on varustettu nykyaikaisin jätehuoltovarustein.

Veneilyyn liittyvien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli 627 milj. euroa. Pääosin polttoaineveroista ja arvonlisäveroista koostuvat veneilyn verotulot olivat arviolta 160 milj. euroa vuodessa.

 

Kategoria: Ilmoitustaulu
Kirjoittaja: markku

Jyväskylän Veneseura ry | PL 64 40101 Jyväskylä | email jvs (ät) jvs.fi | Kotisatama Juurikkasaari, Säynätsalo | N 62°08.868' E 25°46.512'

Tulevat tapahtumat | Uutiset |  Yhteystiedot | Hae jäsenyyttä | Ilmoita osoitteenmuutoksesta JVS Facebookissa

Yhteistyökumppanit Viestintätoimisto Medita | ICT-palvelut Protacon Solutions | Juhlatalo Juurikkasaari | Säynätsatama