Jyväskylän Veneseura ry Jyväskylän Veneseura ry




Ajankohtaista - arkisto

10.06.2018

Hae toimitsijaksi Päijännepurjehdukseen 20.–22.7.2018


Ilmoittautumislinkki avattu

Talkooväkeä haetaan, avaa ilmoittautumislinkki tästä.

46. Päijännepurjehdus Jyväskylästä Padasjoelle 20.-22.7.2018. Kilpailu alkaa lauantaina 21.7. klo 10 ja päättyy tuulista riippuen myöhään lauantai-iltana tai seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Viimeiset kilpailijat saapuvat maaliin sunnuntaina puoliltapäivin. Kilpailu purjehditaan vuorovuosin joko pohjoisesta-etelään tai toisinpäin, siten myös talkoojärjestelyt vaihtelevat riippuen onko kilpailun lähtö Juurikkasaaressa vai Padasjoella.

Tänä vuonna toimitsijoita haetaan kilpailun lähtösatamaan (Juurikkasaari), vesille (mm. lähtöaluksen henkilökunta, häntäpään seurantavene) sekä ajanottopisteeseen Kärkisten sillan alle.

Kaikkiin tehtäviin perehdytetään erikseen sovittuna ajankohtana, ilmoittaudu siis rohkeasti mukaan järjestämään yhtä kesän hienointa tapahtumaa!! Toimitsijoille korvataan ruoka ja juomaliput per talkoopäivä, lisäksi uudet talkoolaiset saavat Päijännepurjehdus -painatuksilla varustetun pikee-paidan.

Lisätietoja Päijännepurjehdustoimikunnan pj, Jani Airaksinen, jani.airaksinen(ät)jvs.fi

Kategoria: Kilpapurjehdus
Kirjoittaja: markku

Jyväskylän Veneseura ry | PL 64 40101 Jyväskylä | email jvs (ät) jvs.fi | Kotisatama Juurikkasaari, Säynätsalo | N 62°08.868' E 25°46.512'

Rekisteriseloste | Tulevat tapahtumat | Uutiset |  Yhteystiedot | Hae jäsenyyttä | Ilmoita osoitteenmuutoksesta JVS Facebookissa

Yhteistyökumppanit Viestintätoimisto Medita | ICT-palvelut Protacon Solutions | Juhlatalo Juurikkasaari | Säynätsatama