Jyväskylän Veneseura ry Jyväskylän Veneseura ry




Kilpapurjehdus

26.05.2019

Kauden ensimmäiset purjehduskilpailut kisattu


Keskiviikkosarja avattu. Kevätmatkapurjehduksessa mukana 10 venekuntaa. 

JVS:n kilpapurjehduskausi alkoi keskiviikkokilpailulla 22.5. Keskiviikkosarja jatkuu ennen kesätaukoa vielä 29.5. ja 5.6.

Kevätmatkapurjehdukseen 25.5. osallistui kaikkiaan 10 venettä. Koska pieneen LYS-luokkaan kuuluvia veneitä (LYS 1,13 tai alle) oli vain yksi, kaikki veneet kilpailivat samassa luokassa.

Kevätmatkapurjehduksen palkintosijoista käytiin tiukka kamppailu loppuun saakka, kun kolme samalla LYS-luvulla kilpaillutta venettä taittoi peräjälkeen Kärkisistä kohti etelää. Shango ja Hattiwatti olivat edenneet kärkipaikoilla Kärkisten kapeikoissa kaakkoistuulessa spinnut ylhäällä. Ilman spinnua kisaan ilmoittautunut Accelerando sinnitteli lähituntumassa niiden perässä. Honkasaaren jälkeen Hattiwatti onnistui karkaamaan Shangolta. Juuri ennen Kuminaa, Niittusaaren tienoilla, Accelerando kipusi kakkoseksi ja Shango saapui kolmantena maaliin. Kaikki kolme tulivat maaliiin kahden minuutin sisällä lähes kolme ja puoli tuntia kestäneen kilpailun päätteeksi.

Kaikki kisaan ilmoittautuneet 10 venettä ehtivät maaliin kilpailun määräajassa. 

Katso kilpailujen tulokset seuran sivuilta

Kategoria: Kilpapurjehdus
Kirjoittaja: markku

JVS tapahtumalista
Nimenhuuto.com

UUTTA: Liity mukaan JVS Kilpapurjehdus WhatsApp -ryhmään (Käyttöehdot) lähettämällä liittymispyyntö sähköpostitse osoitteeseen kilpapurjehdus@jvs.fi

 

Valtakunnallinen kilpailukalenteri
(Suomen Purjehdus ja Veneily)

02.07.2019

Kuvia lisätty uutisen liitteeksi

20.06.2019

Sisä-Suomen Lehti uutisoi Keitele-regatan järjestelyistä

09.06.2019

Ilmoittautuminen 28.6. klo 20.00 mennessä

04.06.2019

Ajankohta 29.–30.6. 2019

26.05.2019

Keskiviikkosarja avattu. Kevätmatkapurjehduksessa mukana 10 venekuntaa. 

26.09.2018

Samppa J Salminen, Tero Kotimäki ja Heikki Nurmi vauhdissa!

12.08.2018

Luokkavoitot Slipfreelle ja Mareyelle. 


Jyväskylän Veneseura ry | PL 64 40101 Jyväskylä | email jvs (ät) jvs.fi | Kotisatama Juurikkasaari, Säynätsalo | N 62°08.868' E 25°46.512'

Rekisteriseloste | Tulevat tapahtumat | Uutiset |  Yhteystiedot | Hae jäsenyyttä | Ilmoita osoitteenmuutoksesta JVS Facebookissa

Yhteistyökumppanit Viestintätoimisto Medita | ICT-palvelut Protacon Solutions | Juhlatalo Juurikkasaari | Säynätsatama