Jyväskylän Veneseura ry Jyväskylän Veneseura ry




Ajankohtaista

20.06.2019

Lightning-veneet Nikea ja Katrina EM- ja MM-kisoissa


Espoo 8.–17.6.2019

JVS:n veneet Nikea ja Katrina osallistuivat Espoossa pidettyihin Lightning-luokan Euroopan-mestaruus- ja maailmanmestaruuskisoihin. Kilpailut alkoivat Euroopan-mestaruuskisoilla, joiden yhteydessä ajettiin myös Master Worlds -kilpailu. Master-kisaan pääsi osallistumaan, jos kippari oli vähintään 55-vuotias ja miehistön yhteenlaskettu ikä vähintään 130 vuotta.

Kisoihin osallistui 49 venettä. Ne edustivat 13:a maata ja viittä maanosaa. Suomalaisia veneitä oli mukana 17. Suomalaisten suurimpana haasteena oli tottumattomuus ja rutiini kilpailemisesta suuressa fleetissä. Erityisen haastavaa oli onnistua lähdöissä ja ylämerkin lähestymisessä. Parhaimmillaan suomalaiset onnistuivat sijoittumaan yksittäisessä lähdössä 20 parhaan joukkoon. Voitto meni toista kertaa peräkkäin Argentiinaan. Hopeavene tuli niin ikään Etelä-Amerikasta ja pronssisija meni USA:han.

JVS:n veneistä Katrinan sijoitus oli 44. ja Nikean 31. Katrinan miehistössä purjehtivat Esko, Matti ja Onni Lehtinen, Nikean miehistössä Samppa J. Salminen, Tero Kotimäki ja Heikki Nurmi.

 

Tulokset:

https://manage2sail.com/en-US/event/Lightningworlds2019#!/results?classId=f7fa98ee-719f-4859-b1af-90599fc0063b

 

Valokuvia, tuloksia ja raportteja kansainvälisen Lightningliiton nettisivuilta:

https://www.lightningclass.org/content.aspx?page_id=2507&club_id=93488&item_id=1673&pst=8772

 

Kisojen nettisivut:

https://www. lightningworlds2019.com/

 

Kisat facebookissa:

https://www.facebook.com/LightningWorlds2019/

 

Liti_EM_2019

 

Kategoria: Kilpapurjehdus
Kirjoittaja: markku

Tuoreimmat uutiset

Uutisarkisto

20.08.2019

Jyväs-Marinesta

20.08.2019

lauantaina 7.9.

18.08.2019

Mastonosturin osia tekemään

16.08.2019

Huoltolaituri varattu Majakkaseuran tilausalukselle

12.08.2019

Ilmoittautuminen avattu

12.08.2019

lauantaina 31.8.2019

06.08.2019

Uusi maksimi 400 kg

29.07.2019

Ilmoittaudu kalakeitolle 5.8. mennessä!

02.07.2019

Kuvia lisätty uutisen liitteeksi


Jyväskylän Veneseura ry | PL 64 40101 Jyväskylä | email jvs (ät) jvs.fi | Kotisatama Juurikkasaari, Säynätsalo | N 62°08.868' E 25°46.512'

Rekisteriseloste | Tulevat tapahtumat | Uutiset |  Yhteystiedot | Hae jäsenyyttä | Ilmoita osoitteenmuutoksesta JVS Facebookissa

Yhteistyökumppanit Viestintätoimisto Medita | ICT-palvelut Protacon Solutions | Juhlatalo Juurikkasaari | Säynätsatama