Jyväskylän Veneseura ryKäyntisatamat-opaskirjat on päivitetty kokonaan tänä keväänä. Kolmiosaiseen sarjaan kuuluvat mm. Kymijoen vesistön kattava Veneilykesä, rannikon Käyntisatamat-Besökshamnar sekä Saimaan Käyntisatamat ja kanavat. Kirjoissa esiintyvät luokitettujen satamien numerot löytyvät voimassa olevista merikarttoissa.
Käyntisatamakirjat perustuvat yhteistyöhön Suomen purjehdus ja veneilyn venesatamakomitean sekä Liikenneviraston Merikarttaosaston kanssa.
Kirjat kustantaa jyväskyläläinen Päijätmark, joka on julkaissut satamakirjoja vuodesta 1992 lähtien. Ensin julkaistiin Veneilykesä pelkästään Kymijoen vesistöstä. Vuonna 2000, Merenkulkulaitoksen lopetettua käyntisatamatietojen julkaisemisen, tuli kirjaperheeseen mukaan Käyntisatamat-Besökshamnar käsittäen Suomen rannikot.
Kahta vuotta myöhemmin, vuonna 2002 julkaistiin ensimmäisen kerran Saimaan käyntisatamat ja kanavat -kirja. Kaksi ensin mainittua ilmestyvät edelleen joka vuosi, mutta Saimaan kirja noin neljän vuoden välein.
Tänä vuonna siis julkaistaan monen vuoden tauon jälkeen uusi painos Saimaan käyntisatamat ja kanavat -kirjasta. Kirjassa on päivitetyt tiedot Vuoksen vesistön 396 luokitetusta käyntisatamasta sisältäen kiinnityspaikat ja suojasatamat. Lisäksi kirjassa on seikkaperäiset tiedot vesialueen kanavista ja silloista sekä paljon muuta hyödyllistä tietoa Saimaalla ja sen ylävesillä veneileville.
Käyntisatamat-Besökshamnar 2012 käsittää Suomen rannikon satamat Virojoelta Tornioon Ahvenanmaa mukaan lukien. Vuoden 2012 painos on aikaisempaan tapaan tuhti paketti sisältäen satamatiedot 513 luokitetusta käyntisatamasta mukaan lukien retkisatamat, kiinnittymispaikat ja suojasatamat. Kirja on kaksikielinen. Satamatietojen lisäksi kirjassa on merialueen Venepuhelinluettelo käsittäen puhelintietojen lisäksi monipuolista tietoa radiopuhelimen käytöstä, hätä- ja viestiliikenteestä sekä saariston palveluista.
Veneilykesä 2012 käsittää satama- ja palvelutiedot Päijänteen ja koko Kymijoen vesistön alueelta Lahdesta Pielavedelle mukaan lukien Puulavesi ja Kyyvesi. Myös Näsijärvi, Pyhäjärvi ja koko Kokemäenjoen vesistö ovat mukana Hämeen vesiteitä unohtamatta. Kirjassa on vesialueittain satamatietojen lisäksi kanavaohjeet ja monipuolista tietoa veneily- ja meripelastusyhdistyksistä sekä tapahtuma- ja palvelutietoja kuntakohtaisesti. Lisäksi kirjassa on alueen Venepuhelinluettelo ja lokikirja.
Kirjoista on tarkemmat esittelyt kustantajan verkkosivuilla osoitteessa www.finnlake.com.
Kirjoja myyvät merikarttamyymälät, kirjakaupat, tankkauspisteet, rantakioskit ym.
Olit sitten kilpaa purjehtiva kippari tai gasti, innokkaan juniorin isä tai äiti, kilpailunjärjestäjä tai muuten vaan kiinnostunut kilpapurjehduksesta, kannattaa sääntöjen perusteet tuntea hyvin.
SPV sääntöseminaarissa käydään läpi purjehduksen kilpailusääntöihin tulleet muutokset. Sääntöseminaari sopii kaikille sääntöjen alkeen tunteville.
Erityisen tärkeä sääntöseminaari on niille joilla on kilpailunjärjestäjän, kilpailupäällikön tai tuomarin pätevyys. Säähtöseminaarin suorittaminen pitää pätevyyden virallisesti voimassa.
Veneet on tänä vuonna katsastettava kesäkuun loppuun mennessä. Jos vene on vaihtanut omistajaa tai edellisestä peruskatsastuksesta on kulunut viisi vuotta, ota ajoissa yhteyttä katsastusmieheen niin runkokatsastus voidaan aloittaa ennen vesillelaskua.
Järvipelastajat ja alueseurakunta järjestävät veneilykauden avaustilaisuuden Konjakissa 21.5.2013.
Näin uuden olympiadin alkaessa, kansainvälinen purjehtijaliitto ISAF on julkaissut uudet purjehduksen kilpailusäännöt, jotka ovat voimassa 2013-2016. Säännöt voi ladata JVS nettisivuilta pdf -tiedostona..
JVS tarjoaa tulevana kesänä paljon purjehduskilpailutoimintaa. Käy tutustumassa kilpailukalenteriin ja tule mukaan. Kaikki JVS:n ja muiden seurojen veneet ovat tervetulleita. Tarkemmat tiedot kaikista kilpailuista ja ilmoittautumisohjeet löytyvät kilpailukutsuista.
Synsam Päijännepurjehdus kilpaillaan ensi kesänä 18. – 21.7.2013 ja jo 41. kerran. Tänä vuonna lähdetään siis etelästä eli Padasjoen satamasta lauantaina 20.7. ja maaliin tullaan Jyväskylän Korpilahdelle viimeistään sunnuntaina 21.7.2013.
Raymarine Finland Oy ja Jyväskylän Veneseura järjestävät elektronisen merenkulun illan 12.3.2013 klo 17:00 - 20:00 Juurikassa.
Vene-lehti luovutti veneilyn ja muiden veneilijöiden puolesta uurastaneille jaettavan Vene-lehden Hyvä homma -palkinnon JVS:n Kuminan tukikohdan pitkäaikaiselle isännälle, Rauno "Rape" Himangolle.
SPV:n hallitus on nimennyt Kymijoen vesistön aluejohtajaksi Heikki Rajalan Jyväskylästä.
Ala-Keiteleen pursiseura kutsuu purjehtijat mukaan perinteiseen Keitele-Regattaan. Myös moottoriveneet ovat tervetulleita Regattaan seuraamaan kisaa ja nauttimaan tunnelmasta.
Kilpapurjehdustoimikunta kokoontui suunnittelemaan kesän kilpailuja.
Päijännepurjehdus purjehditaan Päijänteen päästä päähän ja ARC Atlantin valtameren laidasta toiseen. Tule kuulemaan Hannu Mäkisen kokemuksia ARC 2012 -kilpailusta.
Jäsenkyselyyn vastaamalla kaikilla jäsenillä on erinomainen tilaisuus jakaa mielipiteensä, antaa palautetta ja vaikuttaa seuramme viestinnän kehittämiseen.
Kilpapurjehdustoimikunta on asettanut yhdeksi tavoittekseen kilpailunjärjestäjien, kilpailupäälliköiden ja tuomareiden kouluttamisen. Kouluttaminen tapahtuu pääsääntöisesti SPV:n järjestämillä kursseilla joiden kustannukset seura korvaa osallistujille.
JVS:n jäsenmaksu vuonna 2013 alussa on 60 euroa (aiemmin 52,50 €). Liittymismaksu pysyy entisellään 50 eurossa, samoin perhejäsenmaksu 20 ja juniorijäsenmaksu 10 eurossa.
JVS:n lipunlaskussa palkittiin aktiivisia veneilyn harrastajia.
Päijännepurjehduksen uusi vetäjä on JVS:n Jari Vekkeli. Hänet valittiin vuosikokouksessa myös seuran satamakapteeniksi. Toinen uusi seuran toimihenkilö on saaritukikohta Kuminan isännäksi valittu Ville Hakkarainen.
Jos veneen puuosia on tarpeen kohentaa talvipuhteina, tule mukaan JVS:n puutyöpiiriin. ”Puupäät” kokoontuvat kerran kuukaudessa; tarjolla on vertaistukea, opastusta kokeneemmilta ja kunnon työvälineitä.
H-venepurjehtijoiden ja luokasta kiinnostuneiden kokoontuminen JVS:n Juurikan kokoustiliossa.