Jyväskylän Veneseura ryJVS:n kilpailukausi aloi perinteiseen tapaan Kevätmatkapurjehduksella. Kisaan osallistui kaikkiaan 17 venekuntaa joista 10 isossa ja 7 pienessä LYS -luokassa.
Kisa purjehdittiin LYS tasoituksin "puolitasoitus" -menetelmällä, jossa hitain vene lähtee ensimmäisenä ja nopein viimeisenä. Laskennallisesti veneiden pitäisi olla matkan puolivälissä samaan aikaan.
Isossa luokassa Heinolan Pursiseuraa edustava "Heili", kipparinaan Petri Ojala vei voiton paikallisten seiloreiden nenän edestä. Pikkuluokassa voiton vei JVS:n Raino Pekkarinen "Minna" -nimisellä H-venellä.
Monirunkoveneitä ei tällä kertaa kisassa nähty.
Etelän puoleinen tuuli vaihteli 6-10 m/s välillä ja purjehdusolosuhteet olivat muutenkin mitä parhaimmat. Illalla kisa purjehdittiin vielä pariin kertaan Kuminan saunan lauteella leppoisassa tunnelmassa.
Valtakunnallinen kilpailukalenteri
(Suomen Purjehdus ja Veneily)
Mahdollisuus harjoitella spinnun käyttöä kokeneempien purjehtijoiden kanssa. Harjoitukseen voi osallistua omalla veneellä jolloin olisi hyvä jos sinulla on miehistöä mukana. Toisten veneisiin pääsee lisämiehistöksi yksittäiset purjehtijatkin.
Päijännepurjehdus kokoaa purjehtijat Päijänteelle tänä vuonna 40. kerran. Synsam Päijännepurjehdus purjehditaan 20.–22.07.2012, lähtösatama on Korpilahti ja maali Padasjoella.
Jokaisella purjehduskilpailulla on kilpailunjärjestäjä (kilpailupäällikkö) joka huolehtii veneiden lähettämisestä ja ajanotosta. Homma on helppoa ja 9.5.2012 klo 17:00 Juurikassa pidetään koulutus aiheeseen.
Vielä 6 kilpailua vailla järjestäjää!
JVS:n Pentti Paatolan kolmirunkovene "Pohjantähti" oli tänäkin vuonna Päijännepurjehduksen nopein vene. Suosituissa ja kovatasoisessa H-veneluokassa Mikko Kohon "Stemma" purjehti toiseksi.
Etelä-Päijänne Ranking -kilpailusarja tutustuttaa kesän aikana purjehtijat viiden eri pursiseuran maisemiin ja tukikohtiin. Järjestäjät kannustavat erityisesti perhemiehistöjä ja sellaisia venekuntia, joilla ei ole aikaisempaa kilpapurjehduskokemusta osallistumaan tapahtumiin.
JVS:n kilpailukausi aloi perinteiseen tapaan Kevätmatkapurjehduksella. Kisaan osallistui kaikkiaan 17 venekuntaa joista 10 isossa ja 7 pienessä LYS -luokassa.
Jotta uusi purjehduskausi lähtisi mahdollisimman hyvin käyntiin on hyvä treenata vanhoja ja uusia juttuja.